Liikuntaneuvonta

Liikuntaneuvonta on maksutonta neuvontaa oripääläisille. Palvelu on tarkoitettu kuntalaiselle, joka liikkuu terveytensä kannalta liian vähän (verrattuna liikuntasuosituksiin) ja on lisäksi motivoitunut muuttamaan elintapojaan. Asiakkaalla voi olla esim. riski sairastua diabetekseen tai ylipainoa.

 

Liikuntaneuvonta perustuu aina asiakkaan toiveisiin sekä tarpeisiin ja jokaisen asiakkaan kanssa tehdään henkilökohtainen suunnitelma asiakkuuden ajaksi. Asiakas voi olla itse suoraan yhteydessä hyli-ohjaajaan neuvonnan aloittamiseksi. Liikuntaneuvontaa antaa kunnassa hyvinvointi- ja liikuntaohjaaja Janiika Toivoniemi.

 

Mitä liikuntaneuvonta sitten on? Liikuntaneuvonta on matalankynnyksen palvelu, jonka tavoitteena on löytää asiakkaalle liikunnallinen harrastus ja mahdollisesti antaa työkaluja elintapojen muuttamiseen, jotta arki sujuu terveemmin ja energisemmin. Liikuntaneuvonta on varsinkin aloittelijoille tai niille, joilla liikunnasta on ollut pitkä tauko.

 

Mitä liikuntaneuvonta ei ole? Liikuntaneuvonta ei ole terapiaa eikä urheiluvalmennusta. Sen tarkoitus ei ole lisätä jo valmiiksi aktiivisesti liikkuvan asiakkaan liikuntaa tai toimia kuntoutuksena onnettomuuden tai leikkauksen jälkeen. Se voi kuitenkin olla apuna kuntoutuksen jälkeen ja esimerkiksi fysioterapeutti tai lääkäri voi ohjata asiakkaan liikuntaneuvonnan pariin.

 

Liikuntaneuvonnan asiakkuus alkaa aina alkukartoituksesta ja palvelutarpeen arvioinnista. Tätä varten varataan ensimmäinen tapaaminen, jonka aikana keskustellaan asiakkaan nykytilanteesta sekä toiveista. Tältä pohjalta joko aloitetaan liikuntaneuvonta tai ohjataan asiakas eteenpäin muiden palveluiden pariin.

 

Liikuntaneuvonta kestää yleensä 3-12 kk:ta ja tämän ajanjakson aikana asiakasta tavataan alkuun säännöllisesti (2-4 krt/kk), jonka jälkeen tulee ns. omatoiminen jakso ja tämän jälkeen otetaan uusi tapaamisjakso, jotta nähdään onko uudet elämäntavat lähteneet sujumaan. Asiakkaan kanssa voidaan tutustua erilaisiin liikuntamuotoihin ja asiakkaan on mahdollista saada aloittelijan ohjelma esim. kuntosalille tai kotitreeniin. Joillekin asiakkaille tehdään liikuntasuunnitelma esim. puoleksi vuodeksi, toisten asiakkaiden kanssa keskitytään enemmän ravitsemukseen esim. ruokapäiväkirjan avulla. Liikuntaneuvonta ei kuitenkaan ole ravitsemusterapiaa, joten jos asiakkaalla on tarvetta syvempään ravitsemusneuvontaan, hänet ohjataan Varhan ravitsemusterapeutin luo. Liikuntaneuvonta huomioi myös asiakkaan unen ja palautumisen sekä muun elämän kuormittavuuden. Pääpaino liikuntaneuvonnassa on liikunnalla, mutta asiakas huomioidaan kokonaisuutena.

Liikuntaneuvonnan prosessi tiivistettynä (klikkaa auki). 

 

Jokainen liikuntaneuvonnan asiakkuus on kuitenkin erilainen, joten mitään tiettyä kaavaa, jonka mukaan asiakkuus aina menee, ei ole. Ainoat jokaiselta asiakkaalta vaadittavat ”kriteerit” ovat 1.) oripääläisyys, 2.) motivaatio muutokseen sekä 3.) terveyden kannalta liian vähäinen liikkuminen.

 

Aikuisten liikumissuositus.

Lasten liikkumissuositus.

Liikkumisen suositus yli 65-vuotiaille.

 

Ole rohkeasti yhteydessä ja kysy lisää!

Janiika Toivoniemi

hyvinvointi- ja liikuntaohjaaja

puh. 044-7625325 (myös Whatsapp)

janiika.toivoniemi@oripaa.fi