Oripään kunnassa on kesälle 2026 avoinna yhteensä 10 kesätyöpaikkaa 15-18-vuotiaille nuorille.

Kesätyöpaikkoja on tarjolla seuraavilla toimialoilla: varhaiskasvatus 4 paikkaa, museot 2 paikkaa, hyvinvointi- ja vapaa-aikatoimi 1 paikka, teknisessä toimessa 3 paikkaa.  Kesätyöpaikat on tarkoitettu 15–18 vuotiaille oripääläisille nuorille, myös tänä vuonna 15 vuotta täyttävät voivat hakea kesätyöpaikkaa.

Työskentely sijoittuu pääsääntöisesti  kesä- tai heinäkuun ajalle paitsi hyvinvointi- ja vapaa-aikatoimen kesätyöntekijän työskentelee kesäkuussa. Hyvinvointi- ja vapaa-aikatoimen kesätyöntekijältä myös edellytetään 16 vuoden ikää. Työaika kesätyössä on neljä viikkoa ja päivittäinen työaika on 6 tuntia päivässä. Neljän viikon työskentelyjaksolta palkkaa maksetaan 820€.  Museoissa työskentely sijoittuu kesä-elokuulle ja suurimmaksi osaksi sunnuntaihin museoiden aukioloaikojen mukaisesti. Museotyöstä palkkaa maksetaan 11,80€/tunti.

Oripään kunnan kesätyöpaikkaa haetaan Kesätyöpaikkahakulomakkeella, jonka löydät kunnan kotisivujen lomakkeet -sivulta. Kesätyöpaikkahakemuslomakkeen voi palauttaa sähköpostilla kirjaamo(a)oripaa.fi tai tuoda paperisen lomakkeen kunnanvirastolle Koulutie 2, Oripää.

Kesätyöpaikkaa on mahdollista hakea 10.4.2026 klo 12 asti. Ensisijalla ovat henkilöt, jotka eivät aikaisemmin ole olleet kunnan kesätöissä

Työpaikkahakemukset käsitellään ja tarvittaessa arvotaan kunnan johtoryhmässä ja valinnasta ilmoitetaan huhtikuun loppuun mennessä sähköpostilla.

Lisätietoa asiasta antaa hallintosihteeri Tarja Salminen 044-7625300.

 

Oripään kunnan yrittäjille suunnattu kesätyötuki

Oripään kunta maksaa oripääläisille yrityksille, yhdistyksille tai yksityishenkilöille kesätyötukea oripääläisen 15-25 vuotiaan nuoren palkkaamiseen. Nuorta kohden tukea maksetaan enintään kaksi tukikuukautta, tuen määrä on puolet nuorelle maksettavasta palkasta, kuitenkin enintään 275 eura/nuori/tukikuukausi. Tukea maksetaan enintään kuudeksi henkilötyökuukaudeksi yritystä kohden. Tuki maksetaan työantajalle työsuhteen päättymisen jälkeen palkkaselvitystä vastaan.  Tukea ei makseta nuoresta, joka on työnantajan perheenjäsen tai joka on samana kesänä työskennellyt kunnan palveluksessa tai toisessa tukipaikassa.

Työantajan tulee hakea kesätyötukea 24.5.2026 mennessä. Kesätyötukihakemuslomake löytyy kunnan kotisivujen lomakkeet -sivulta.

Lisätietoa asiasta antaa hallintosihteeri Tarja Salminen 044-7625300.

 

Nuorten kesäyrittäjyystuki 4H-yrittäjille

Kesälle 2026 Oripään kunnassa otetaan käyttöön uusi kesätyötukimuoto; kesäyrittäjyystuki 4H-yrittäjille. Kesäyrittäjyystukea voidaan maksaa oripääläiselle nuorelle, joka on kesätyön alkaessa vähintään 14-vuotias ja enintään 20-vuotias ja työllistää itsensä 4H-yrittäjänä kesän ajaksi. 4H-yrittäjällä tulee olla vähintään 60 tuntia työtä omassa yrityksessään. Tukisumma on 210€ 4H-yritys. Tuen saava 4H-yrittäjä ei voi olla kunnan kesätyöntekijä vuonna 2026, eikä hän voi työskennellä oripääläisessä yrityksessä, josta yritykselle maksettaisiin kesätyötukea.

4H-kesäyrittäjyystuen hakemisesta kunnalta ja sen maksamisesta 4H-yrittäjälle huolehtii Oripään-Pöytyän 4H-yhdistys.