Arkkitehtikilpailu

Oripään kunta on vuonna 2020 ostanut kunnassa sijaitsevan ns. vanhan osuusliikekiinteistön tilat. Kiinteistöjen hallinta siirtyi kunnalle 1.11.2020 alkaen. Kyseinen tila koostuu neljästä eri tontista ja sijaitsee Oripään kunnan keskeisellä paikalla.

Tämän alueen suunnitteluun ja sen elävöittämiseksi haetaan eri ratkaisuja. Yhtenä mahdollisuutena on päätetty julistaa ideakilpailu. Ideakilpailun tavoitteena on tuottaa toteuttamiskelpoisia ideoita Oripään kunnan keskustan toiminnalliseen kehittämiseen sekä liike- ja asuinrakentamisen korttelialueesta.

Todettakoon, että vaihtoehtoja on lukuisia mutta ideakilpailussa on kaksi vaihtoehtoa, joista molemmista pyydetään esitys.

Vaihtoehto 1. Puretaan kaikki kiinteistöt ja sekä suunnitella alue kokonaan uudestaan
Vaihtoehto 2. Puretaan muut paitsi yksi vanha kiinteistö (keltainen rautakauppa) ja suunnitellaan ympäristö sen rakenteita kunnioittaen

Kilpailuun voivat osallistu Suomen arkkitehtuurin yksiköiden opiskelijat ja kustakin arkkitehtikoulusta välillä 1.3-2.8.2021 valmistuneet arkkitehdit. Kilpailuehdotuksen voi laatia joko yksilö- tai ryhmätyönä. Kilpailukieli on suomi. Kilpailu käynnistyy 1.4.2021, kun kilpailusta ilmoitetaan lehdissä ja kunnan nettisivuilla. Kilpailu päättyy 2.8.2021 klo 16.00. Kilpailun tulokset julkistetaan syyskuussa 2021 erikseen ilmoitettuna ajankohtana.

Kilpailumateriaalia tullaan päivittämään tälle sivulle.

20.4.2021; Lisätty linkki kuvamateriaaliin

3.5.2021; Kilpailuaikaa pidennetty.

Materiaali:

Kilpailukutsu 31.3.2021
Kilpailualue
Kaavayhdistelmä_4000kaavayhdistelmä_Kilpailualue
kaavayhdistelmä_Kilpailualue
Kuvamateriaali kilpailualueelta